Mitaleita tuliaisina PM-kisoista

5.12.2019

Aikuisten ja nuorten PM-uinnit kisattiin 29.11.-1.12 Färsaarilla. Kisoihin osallistui yhteensä melkein 200 uimaria Pohjoismaista ja Virosta. Suomesta joukkueessa oli 30 uimaria, 15 nuorissa ja 15 aikuisissa. Aikuisten joukkueessa ui 5 Uitan uimaria; Nea Norismaa, Roosa Mäkinen, Fanny Grönvall, Eemil Varho ja Werneri Koskinen.
Aamun uintien perusteella illan finaaliin selviytyi aina 6 uimaria maakiintiön ollessa 2 uimaria/laji/maa.
Nessu ui henkilökohtaisen pronssimitalin 50 pu:ssa ja saavutti lisäksi 3 viestimitalia. Eemil saavutti viestipronssin ja henkilökohtaisissa lajiessa 2 neljättä sijaa. Roosan ensiesiintyminen kansainvälisillä vesillä toi 2 finaalipaikkaa. Sijoitus 200 ru 4: s jääden niukasti mitaleilta ja 5:s 200 sku. Myös Fanny ui finaaleissa 50 ja 100 su. Werneri ei tällä kertaa päässyt finaaliin päälajissaan 200 ru maakiintiön vuoksi.
Uitan uimareilla oli kisojen aikaan pientä sairastelua ja treenijumia, mutta kisa toimi hyvänä valmistautumisena kohti SM-uinteja.