Kurssivastaava Tiina Virtanen esittäytyy!

21.10.2019

Olen tutustunut Uinti Tampereen kurssitoimintaan uudessa työssäni kuukauden ajan. Opittavaa on paljon. Olen innostunut työstäni sekä positiivisesti yllättynyt siitä, että UiTan kurssitoiminnan uinnin opetus on hyvää ja monipuolista. Meillä on hienoja, kehityskykyisiä ohjaajia tutustuttamassa lapsia ja aikuisia vesiliikunnan saloihin.

Ennen Uinti Tampereen pestiäni liikutin päätyökseni yläkoululaisia ja lukiolaisia viitisentoista vuotta. Olen kouluttanut uimaopettajia Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton kursseilla seitsemän viimeisen vuoden ajan.

Aloitin liikuntapedagogiikan opinnot samana vuonna kuin Suomi voitti jääkiekossa ensimmäisen maailmanmestaruutensa. Uinnin olin aloittanut 17 vuotta aikaisemmin. Uintiurani parhaat vuodet harjoittelin Marko Malvelan valmennuksessa ja yhteistyömme huipentui EM-edustukseen vuonna 2000. Ammatillisestikin Jyväskylän vuodet olivat elämäni parasta aikaa. Aloittelin vesiliikunnan ohjausta seuran uimakoulujen ohjaajana ja alakoulujen uinnin opettajana.

Vesiliikunnan parissa toimiminen on intohimo ja kutsumus. Loistava valmentaja, opettaja tai ohjaaja etsii tietoa ja kehittelee määrätietoisesti monipuolisia tapoja uudistaa valmennustaan ja opetustaan oppijan lähtökohdista. Kouluttaessani uimaopettajia haluan ottaa huomioon persoonallisuuden, mutta vaadin myös tekniikan ydinkohtien hallintaa sekä palautteen hyödyntämistä. Kouluttaminen on myös auttanut minua saamaan kokonaiskuvaa uimaopetuksen tasosta ja laadusta Suomessa.

Meillä Tampereella on hyvät uintiurheilupuitteet harraste- ja kilpauinnille. Tulevaisuudessa, kun keskitymme opetusopillisiin ja liikuntakasvatuksellisiin näkökulmiin, saamme UiTan uimakouluista ja tekniikkakursseista vieläkin laadukkaampia. Haluamme edistää uimataitoa, mutta myös kasvattaa uusia huippu-uimareita.

Uimataitoa pidetään maassamme tärkeänä kansalaistaitona. Antiikin ajan Kreikassa ja Roomassa sivistyneenä pidettiin henkilöä, joka osasi sekä lukea että uida. Uinti on motorinen erikoistaito, jonka oppiminen vaatii opettamista. Hedelmällisintä uimaan oppiminen on iässä, jolloin taidot tarttuvat kokeilemalla, leikkimällä, ja jolloin ihminen on herkkä omaksumaan uusia asioita.